...tänne kun saavuttiin tiistai iltapäivän aikaan niin siinä tuli valtava yksinäisyyden tunne. Mä olin parina edellispäivänä vähän kuumeessa ollu sekä jonkinmoista vatsatautii siinä käyny läpi. Fyysinen olo ei ollu palautunut kohilleen ja mieli oli herkkä kaikelle ilkeelle tökkimiselle. Sitähän vihollinen heti kokeilee ja yrittää saada meitä valheen olotilaan. Mä sain tiistaina vapautuksen työpalveluksesta ja makailin siinä patjalla. Meitä nukkuu kymmenkunta äijää samassa huoneessa patjoilla ja minä aloin siinä miettimään että mä oon ainoo suomalainen mies siinä, entinen narkomaani ja helposti monii kaksvuotta vanhempi, ylikin. Mitä mä oikein täällä teen ja sitä alko työntyy nopeeseen eristäytyneisyyden tilaan, oma säälintunne tuli mukaan. Siinä mä rukoilin ja kysyin et tähänkö mä nyt lopahdin Jeesus, mitä mä nyt teen? Ne tunteet siinä on todellisii eikä sellasii et oisin ne voinu vaan ohittaa. Rukoilin ja Jeesus alko vastaamaan, Jeesus käski ylistämään ja käski tekemään päätöksiä. Siis päätöksiä valhetta vastaan, päätöksiä rakkauden puolesta. Mä sain alkaa ymmärtää sitä kaikkee mitä olin lähikuukausien aikana Jumalalta saanut, tajua siitä miten hyvä ja rakkautta täynnä oleva Herra meillä on. Mä oon tosi alkuvaiheessa omassa hengellisessa kasvussani ja mulla on jano, mulla on kiire saada paljon, mä haluun rakkautta, mä haluun päästä lähelle Jeesusta ja haluun olla Pyhän hengen palveluksessa. Mä meen omien sen hetkisten Isän antamien rajojen yli ja lähen kokemusten perään. Mä kävelen Jeesuksen ohi ja yritän omassa voimassani. Siinä mä sitten tajusin et väliin tuntuu tosi huonolta ja mieli menee maahan mutta siinä tilassa Jeesus just pyytää et kato tässä Hän on ja mä voin kertoo omat tuskani. Mä kiitin ja ylistin, tein päätöksen rakastaa ja vaan rakastaa joka ainoota ihmistä ja tänä aamuna sitten kun ylistettiin ja rukoiltiin niin Pyhä henki kosketti mua ja sain todeta miten mahtava tää viikko on ollut. Tää homma on kyllä koko ajan niin huikeeta etten millään pysty käsittää mitä kaikkee oon saanu ja miten paljon on saanu hengellisesti kasvaa. Täällä me Jumalan lapset ollaan, kuka mistäkin niin sillei ei oo loppujen lopuksi mitään välii. Eikä se englannin puhuminen oo tosiaankaan enää ongelma, tottakai siinäkin kielitaito ajan myötä vaan kehittyy. Laurakin se nukkuu tuolla jonkin matkan päässä, yhdysvalloista ja argentiinasta olevien naisten kanssa eikä ois Laura varmaan joku aika takaperin kuvitellutkaan semmosta tekevänsä. Englannin kielen pelko ei enää oo Lauralle pelko vaan Jumala vie rakkaudessaan eteenpäin ja oikeeseen todellisuuteen. Laura on mennyt eteenpäin tosi lujaa. Tänään oli pelleksi puettuna draamaa vetämässä kaupungin keskustussa ja täällä on ihmisii paljon. Vaikka tässä hulinassa ollaan väliin vähän tiiminä hajaannuttu niin kyllä meidän me aina yhteen palaamme. Marika on siinä tärkeessä osassa ettei päästä eksymään liiaksi toisistamme ja se tosi hyvä juttu koska me ollaan Perheniemen Mgdts ja se pitää. Ansku tos kirjotti hyvin tästä tuohusta siis elämänmenost täällä. Anskus mä ihalen sitä ettei oo tilannetta mihin se ei ois valmis. Tosi rohkeesti menee eteenpäin. Johannassa on valtavasti viisautta ja herkkyyttä. Se herkkyys tuo sen aitouden ja se on väliin Johannalle rankkaa. Mut se rohkeus on kuitenkin valtava kun Johanna pistää ittensä peliin vaik ois miljoona ihmistä ympärillä. Mut se on tietysti Johannalle rankkaa kun joutuu Isän suunnitelmas, miten se Tarja sanokaan, tiimin varaventtiili olee. Muut tiimiläiset ei uskalla sitä mitä Johanna uskaltaa. Heini on mahtava myös, siin semmosta ittensä peliin laittamista ettei mitään rajaa ja kaikki Jumalan kunniaksi. Heinin kans on mukava evankelioida kun se menee niin täysin Jeesuksen varassa. Mä en tiedä tajuuko Tarja itekään miten totaalisesti Jumala häntä käyttää ja mä oon niin paljon saanu oppii Tarjalta mitä aito pyytettömyys on. Sanna ja Beto ei oo tällä viikolla ollut meidän tiimin johdossa mut niiltä mä kuitenkin se rohkasun oon hakenu. Sannassa on Isän viisautta paljon ja Betossa taas sitä nöyryyttä mitä Isältä joka kerta rukoilen. No tää meni nyt vähän tämmöseksi henkilökerronnaksi mun näkökulmasta. Mut seuraavaan juttuun lähtee tulee niitä mihin Jumala meitä on täällä vieny. Mä sain kokee mun unelman kun banderolleilla sain viedä evankeliumia eteenpäin. Se on tosi huikee olo kun vilkaaseen liikenteeseen hotellien ja liikkeitten keskelle pääsee liikennevaloissa autojen eteen seisoo, seis! Jumala on rakkaus jne. kyltit kädessä seisoo. Muiden jakaessa trakuja autoihin. Evankeliumia täytyy viedä kaikin keinoin eteenpäin..ens kerralla näistä lisää..
-matkaaja Jari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti